Miten tuhoeläimiä torjutaan kotona?

Tuhoeläimet ovat olleet ihmisten riesana aina siitä asti, kun olemme eläneet muun elimistön keskellä. Tuhoeläimistä on lajista ja kannasta riippuen enemmän ja vähemmän haittaa ihmisille tai heidän irtaimistolleen. Täysin haitattomista eläimistä ja eliöistä ei käytetä “tuhoeläin” nimeä, vaikka ne eläisivätkin ihmisten läheisyydessä ja esimerkiksi talojen sisällä.

Eri tuhoeläinlajeja on valtava lista – jopa tuhansia. Ne voivat lajista ja ympäristöstä riippuen aiheuttaa erilaisia, vakavuustasoltaan vaihtelevia ongelmia esimerkiksi ihmisen terveydelle, asunnolle ja sen irtaimistolle, kotieläimille ja lemmikeille, ihmisten elintarvikkeille sekä vaatteille. Suomessa tuhoeläimistä yleisimpiin lukeutuvat rotat, muurahaiset, sokeritoukat, luteet ja turkiskuoriaiset, jotka ovat kaikki varsin tavallisia asukkeja kodeissa ja kesämökeillä.

Näistä osa on onneksi suhteellisen harmittomia, mutta silti ne tekevät pientä riesaa ja sotkemalla nurkkia. Kaikkein haitallisimmat tuhoeläimet rapistuttavat rakennuksia esimerkiksi kaivautumalla rakenteisiin ja kuljettamalla mukanaan hiekkaa paikasta toiseen. Erityisen viheliäisiä otuksia ovat pienen pienet muurahaiset, sillä pienestä koostaan huolimatta ne saavat isoina joukkoina aikaan huomattavan suurta tuhoa.

Alati kasvava ulkomailla matkustelu ja jatkuva tuonti aiheuttavat niin ikään omat haasteensa. Tarkat tuontivaatimukset ja tullaukset eivät riitä, sillä erilaiset ulkomailta Suomeen kulkeutuvat tuholaiset ovat lisääntyneet viime vuosien saatossa suorastaan räjähdysmäisesti. Ulkomailta kantautuvista eliöistä on erityisestä haittaa ympäristössämme, sillä ne saattavat syrjäyttää olemassa olevia paikallisia lajeja ja aiheuttaa täten luonnossa epätasapainoa ja suurtuhoja.

Miten yleisimpiä tuhoeläimiä torjutaan ja vahingoilta säästytään


Tuhoeläinten toiminta perustuu pääsääntöisesti niiden häätämiseen. Haasteena on, että ne tuppaavat tulemaan takaisin. Jos käyttää heti kättelyssä radikaalimpia keinoja ja tappaa tuhoeläimet, käy usein niin, että niiden tilalle tulee uusia lajitovereita, jotka ottavat suvereenisti reviirin haltuun. Pidemmän päälle tästä ei ole siis hyötyä. Tuhoeläinten hävittäminen tietystä ympäristöstä onnistuu vain ja ainoastaan, mikäli niiden lisääntyminen estetään.

Erityisesti hyönteisten osalta kannatta ottaa huomioon, että vaikka lattioilla tuntuisi ryömivän useita hyönteisiä harmiksi asti, ovat nämä vain pieni osa laajemmasta ongelmasta. Ongelman ydin piilee näkymättömissä, esimerkiksi rakenteiden sisällä. Yksittäisten hyönteisten poistaminen, tallaaminen tai ulosvienti sisätiloista ei toisin sanoen poista suurempaa ongelmaa, josta saattaa ajan kanssa aiheutua hyvinkin suuria ja viheliäisiä ongelmia.

Tehokkaimmat ja ihmisten kannalta järkevimmät torjuntatavat vaihtelevat aina lajin, esiintymispaikan ja esiintymismäärän mukaan. Pikkutuholaisia kuten muurahaisia ja toukkia voi torjua erilaisilla kaupasta saatavilla valmisteilla. Näistä osa on lamaannuttavia ja tappavia myrkkyjä. Osa sen sijaan kulkeutuu tuholaisten mukana niiden pesään. Tuholaisten asuinsijoille päätyvä myrkky on tietenkin huomattavasti tehokkaampi ratkaisu, sillä se saattaa tuhota koko pesän ja estää hyönteisten lisääntymisen.

Myrkkyjä ja loukkuja


Rottia ja muita tuholaisjyrsijöitä vastaan käytetään laajalti myrkkyä. On otettava kuitenkin huomioon, että rotanmyrkky on myös ihmiselle haitallista ainetta, ja se voi olla vaaraksi talon asukkaille. Tällaisia myrkkyjä ei tulisi käyttää varsinkaan taloudessa, jossa on pieniä lapsia tai lemmikkieläimiä.

Lemmikkieläimet saattavat olla hyvä ratkaisu isompien tuholaisten torjumisessa. Kissat jahtaavat ja pyydystävät hiiriä tehokkaasti, ja samaa tekevät myös ärhäkkäämmät koirat. Haittapuolena kuitenkin on, että lemmikit itse saattavat tuoda pienempiä tuholaisia ulkoa. Pitkäkarvaiseen turkkiin mahtuu paljon salamatkustajia, joista myöhemmin voi olla riesaa niin eläimelle itselleen kuin talon ihmisasukeille.

Tällä hetkellä erityisesti punkit ovat Suomessa valtava riesa, ja tilanne on suorastaan räjähtänyt käsiin muutaman viime vuoden aikana. Aiemmin puutiaisaivokuumetta tavattiin lähellä tietyillä saaristoalueilla ja Ahvenanmaalla, mutta nyt tauti on rantautunut myös Sisä-Suomeen. Puutiaisaivokuumetta vastaan voi onneksi suojautua puutiaisaivotulehdus- eli TBE-rokotteella

Rottien torjumisessa käytetään perinteisesti erilaisia rotanloukkuja. Näiden, yhtä lailla kuin myrkkyjen, eettisyydestä voi olla montaa mieltä. Käytännössä eläin jää jostain ruumiinosastaan loukkuun kiinni, ja käytännössä lopulta kuolee vammoihinsa tai nälkiintyy pitkään loukussa viruessaan. Loukut toimivat yksittäisten eläinten poistossa, mutta eivät ratkaise isompaa ongelmaa. Loukkuja ei myöskään tule käyttää, jos taloudessa on pieniä lapsia tai lemmikkieläimiä, jotka saattaisivat satuttaa itsensä ansoihin.

Milloin kutsua ammattilainen auttamaan kodin tuhoeläinten torjunnassa?


Ammattilaisten torjunta-apuun tai ainakin konsultointiin kannattaa kääntyä aina kun ongelma on merkittävä, tai tuholaiset ovat ihmisille terveydellisesti haitaksi tai vaaraksi. Erityisen tärkeään asemaan ammattimainen tuholaistorjunta nousee esimerkiksi elintarviketeollisuuden alalla. Myös kotikeittiöissä hygienia on asukkien terveyden kannalta tärkeää, eikä täten kotikeittiössäkään ole tilaa tuholaisille.

Keittiössä ei kannata suorittaa itse minkäänlaisia myrkytyksiä. Keittiössä vilistävien tuhoeläinten armoille ollessa kannattaa turvautua ammattilaisten apuun. Torjuntaan ja myrkytyksiin erikoistuneet asiantuntijat osaavat suorittaa työn tehokkaasti ja turvallisesti. Tuholaistorjunnassa myös jälkiseuranta on merkittävässä asemassa ja sen tarkoituksena on estää ongelman uusiutuminen.

Mikäli tuholaisongelma koskee kerros-, pari- tai rivitalossa asuvaa, on asiasta parasta mainita naapureille. Hyönteiset leviävät todella nopeasti, ja mikäli niitä on omassa kotitaloudessa, on vain ajan kysymys, koska ne löytävät tiensä naapurin puolelle. Asiasta mainitessa voi myös käydä ilmi, että naapuri on tehnyt omassa kotitaloudessaan vastaavia havaintoja.

Kuinka torjua tuholaisia ennakoivasti


Kierrätys ja kirpputoreilta ostaminen on nykyään todella yleistä, mutta siihen liittyy omat riskinsä. On mahdotonta tietää, onko jokin tietty vaatekappale tai huonekalu peräisin asunnosta, jossa on esimerkiksi ludeongelma. Mikäli kirpputorilta hankkii vaatteen, on viisainta, että sen kuljettaa kotiin tiiviissä muovipussissa, ja asettaa heti kotiin saapumisen jälkeen pakastimeen ainakin pariksi vuorokaudeksi.

Huonekalut tai päällysvaatteet ovat ongelmallisempia, sillä ne eivät mahdu ongelmitta kaappipakastimeen. Tuotteesta on vaikea arvioida silmämääräisesti, onko siinä eliöitä vai ei. Varminta onkin ostaa kaikki tuotteet mahdollisuuksien mukaan uusina. Muuton yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, näkyykö esimerkiksi uuden asunnon keittiössä jälkiä tuholaisista. Jauhojen ja elintarvikkeiden säilytyksessä kannattaa käyttää ilmatiiviitä purkkeja, jotka ennaltaehkäisevät omalta osaltaan tuholaisongelmaa tehokkaasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *